tiistai 18. huhtikuuta 2017

Huhtikuun muotikisan tulokset arvosteluineen

Huhtikuun muotikisa pidettiin vajaa pari viikkoa sitten, aiheena oli musta ja valkoinen. Alempaa löydät kisan tulokset kuvineen ja arvosteluineen.



1. Evelina Mclake
Todella kaunis ja hyvin toteutettu asukokonaisuus. Näkee, että tämän asun suunnitteluun on käytetty hetki aikaa, eikä vain otettu kaapista ensimmäisiä mustia ja valkoisia vaatteita, jotka ovat sattuneet tulemaan vastaan. Asussa on sopivasti yksityiskohtia - ei liikaa tai liian vähän. Hevosvalinta on hyvä, en vaihtaisi mitään tästä asusta. Arvosanaksi annan 10
 
 
2. Mia Mountainnest
Tässäpä varsin mielenkiintoinen asukokonaisuus. Minun on tosi vaikea arvostella tätä, kun tavallaan pidän, mutta tavallaan en pidä tästä asukokonaisuudesta. Normaalisti sanoisin, että tässä asussa on aivan liikaa yksityiskohtia, mutta joku tässä asussa silti tekee tästä ihan älyttämän kauniin ja mielenkiintoisen näköisen. Arvosanaksi annan 9



 3. Britney Snowson
Tässä asukokonaisuudessa huomio kiinnittyi heti ensimmäisenä suitsiin, satulaan ja paitaan. Tuota paitaa, satulaa ja suitsia näkee niin harvoin käytettävän, että jo pelkästään ne nostavat jonkin verran arvosanaa. Minusta on aina tosi kiva nähdä, että ihmiset oikeasti vielä käyttävät noita vähän vanhempia, ei niin ns. muodikkaita vaatteita ja varusteista. Hevosvalinta on hyvä. Ainoa asia, mitä itse vielä muuttaisin asussa on housut ja kengät. Koska suitsissa, satulassa ja paidassa on jo paljon yksityiskohtia, niin housujen raidat ovat ehkä vähän liikaa. Mielestäni noiden housujen tilalle sopisi valkoiset farkut ja kengiksi lyhytvartiset mustat ratsastuskengät tai länkkäribootsit + hanskoiksi vielä ehkä valkoiset hanskat, jotta ne sopisivat yhteen housujen kanssa. Arvosanaksi annan 9-
 
 
4. Jamie Ponypie
Asu on todella selkeä ja teeman mukainen. Pidän eteenkin housusta, koska noita näkee niin harvoin käytettävän. Hevosvalinta on kyllä erikoinen, mutta värit sopivat kyseiselle hevoselle, joten se ei ole ongelma. Yksityiskohtia on tarpeeksi, muttei liikaa. Todella kiva asu. Arvosanaksi annan 8½
 
 
5. Susan Yellowland
Kiva ja selkeä asukokonaisuus. Pidän tässä asussa erityisesti siitä, että mustien saappaiden sijaan ratsastajalle on valittu mustat ratsastuskengät. Saappaiden kanssa asu voisi olla hieman tylsä. Hanskoiksi olisin ainakin itse kokeillut valkoisia hankoja, mutta ei nuo mustatkaan pahat ole. Hevosvalinta on hauska. Tälle hevoselle on kyllä helppo lähteä rakentamaan asukokonaisuutta mustasta ja valkoisesta. Arvosanaksi annan 8+
 
 
6.  Sofia Mountainwater
Ensimmäiseksi asussa pisti silmään, että suitset ja satula ovat eriväriset. Joissain asukokonaisuuksissa se voi näyttää kivalta, mutta tässä asussa se luo sekavan vaikutelman. Koska hevonen on muista ja suitset kirkkaan valkoiset, huomio kiinnittyy heti ensimmäisenä hevosen päähän. Asu itsessään on kaunis - siinä on paljon yksityiskohtia, mutta se ei kuitenkaan ole ihan överi. Hevonen sopii myös kokonaisuuteen hyvin. Arvosanaksi annan 8-
 
 
7. Caitlin Cloudheart
 Kokonaisuus on hyvä, ehkä aavistuksen sekava. Molempia värejä on käytetty kutakuinkin yhtä paljon, joka on plussaa. Pidän siitä, että hanskat ja housut ovat samanväriset. Hevosvalinta on hauska ja hepan väritys sopii kyllä hyvin teemaan, mutta mielestäni juuri se tekee kokonaisuudesta hieman sekavan. Arvosanaksi annan 7+

maanantai 3. huhtikuuta 2017

Clubin viikkokatsaus

Aloitellaan viikkokatsaus taas höpisemällä vähän kesän miitistä. Ehdotin edellisessä viikkokatsauksessa, että laitettaisiin kohauspaikaksi Koskipuisto ja pidettäisiin ainakin se piknik siellä. Kukaan ei sen kummemmin kommentoinut asiaa, eli ilmeisesti kellään ei ole ainakaan mitään sitä vastaan. Tuskin me kuitenkaan koko päivää istuskellaan Koskipuistossa piknikillä, eli niitä aktiviteettiehdotuksia otetaan edelleen vastaan.

Yhteenvetona vielä, miitistä on siis päätetty tähän mennessä seuraavat asiat:
- Järjestetään Tampereella 5.8 lauantaina
- Alkaa klo 11.00, paikalle saa kuitenkin tulla mihin aikaan haluaa
- Ei loppumisaikaa, paikalta saa lähteä milloin haluaa
- Piknik n. klo 11.00 Koskipuistossa

Lisäksi tälläkin kertaa teemme WA ryhmän miittiin tulijoiden kesken hieman lähempänä kesää.


Tällä viikolla clubissa järjestettiin vain yksi tapahtuma, reenausryhmä. Jouduin siirtämään muotikisan tälle viikolle, koska olin sairaana. Nyt jälkeenpäin ajateltuna olisimme voineen järjestää aprillipäiväksi muutakin tapahtumaa kuin tuon reenausryhmän.
Reenausryhmän reitti oli sama kuin viimeksikin, tällä kertaa mukana oli vain hieman vähemmän porukkaa (n. 4-6 henkilöä).

Viikolla 13 clubiin tuli myös uusi jäsen, Yvonne Diamondhill.



Tällä viikolla, eli viikolla 14 järjestämme muotikisan, sekä reenausryhmän.
- Muotikisa pidetään 6. päivä torstaina klo 19.00 sirkusteltan vierellä. Teemana on musta ja valkoinen. Kisan päätteeksi luvassa lyhyt vaellus ja piknik kaikille osallistuneille. Tapahtumaan ei tarvitse ilmoittautua, riittää kun tulet paikalle vähän ennen seiskaa. Arvostelut & tulokset julkaistaan seuraavan aamun aikana nsg blogissa.
- Reenausryhmä, vetäjänä tällä kertaa Hannah Miststone. Alkaa klo 19.00

Tämän viikon aikana clubiin on myös tulossa kaksi uutta jäsentä.

maanantai 27. maaliskuuta 2017

Clubin viikkokatsaus & nsg miitin päivämäärä päätetty

Ennen kuin mennään clubin viikkokatsaukseen, niin käsitellään miittiasia pois alta. Viimeviikon katsauksessa kirjoitin, että miitin päivämäärä täytyy lyödä lukkoon kuluneella viikolla. Miitin päivämääräksi valikoitui 5.8 lauantai. Miitti pidetään siis Tampereella ja se alkaa klo 11.00, mutta paikalle voi tulla myös myöhemminkin. Loppumisaikaa ei miitille aseteta, vaan lähteä saa silloin kuin haluaa.
Nyt kun kaikki tärkeimmät asiat miittiä koskien on päätetty, voidaan alkaa miettimään sitä tarkempaa paikkaa ja aktiviteettejä. Kyselin ehdotuksia teiltä niihin jo pari postausta aiemmin, mutta kukaan ei tainnut noiden suhteen ehdottaa mitään.
Kohtauspaikan olisi ainakin hyvä olla suhteellisen lähellä juna- ja rautatieasemaa. Itse en ole kuin kerran käynyt Tampereella pikaisesti, niin en hirveästi tiedä sieltä mitään hyviä paikkoja, mutta esim. Koskipuisto näyttäisi olevan aika lähellä rautatieasemaa.
Aktiiviteeteistä sen verran, että pidetään nyt ainakin kunnon piknik (niin kuin aina sso:ssakin vaelluksen päätteeksi :D). Muitakin aktiviteettejä kaivataan, muuten aika käy pitkäksi.


Sitten clubin viikkokatsaukseen. Tämän viikon tapahtumat vetivät ihan hyvin porukkaa. Torstain estetunti jouduttiin perumaan, mutta sen sijaan Selena Sweetburg järjesti sunnuntai-iltana vaelluksen. Vaellus alkoi Firgrovesta ja päättyi Goldin tallille.
Reenausryhmä pidettiin lauantaina klo 19.15-21.20. Reitti oli tällä kertaa eri kuin viimeksi, eli aloitimme Goldin tallilta ja lopetimme Jorvikin tallille. En ollut sen kummemmin suunnitellut reittiä etukäteen, eli siihen nähden sain kyllä kehiteltyä ihan hyvän reitin. Reenausryhmässä oli loppuun asti poikkeuksellisen paljon porukkaa.


Tällä viikolla, eli viikolla 13 on luvassa muotikisa ja reenausryhmä. Muistin juuri, että olen kokonaan unohtanut julkaista viimekuun muotikisan tulokset ja arvostelut, anteeksi!

- Muotikisa pidetään 31. päivä perjantaina klo 20.00 sirkusteltan vierellä. Teemana on musta ja valkoinen. Kisan päätteeksi luvassa lyhyt vaellus ja piknik kaikille osallistuneille. Tapahtumaan ei tarvitse ilmoittautua, riittää kun tulet paikalle vähän ennen kahdeksaa.
- Reenusryhmä pidetään 1.4 lauantaina klo 19.00 ja aloituspaikkana on Goldin talli



Lopuksi haluan ottaa esille asian, joka on hieman ärsyttänyt minua viimeaikoina. Clubiin on tullut viimeisen kahden kuukauden aikana ihan hyvä määrä porukkaa. Jonon liikkuminen on tietenkin ihan positiivinen asia, mutta usea uusi jäsen on eronnut clubista päivä-pari liittymisen jälkeen. Syitä on ollut jos monenmoista ja moni on jättänyt jopa ilmoittamatta. Haluan nyt vain sanoa, että muutama päivä on todella lyhyt aika ja siinä ajassa ei ehdi tutustua muihin jäseniin ja itse clubiin juuri ollenkaan. Tulo uuteen clubiin voi varmasti tuntua aluksi oudolta, mutta silloin pitää vain antaa itselle aikaa sopeutua uuteen porukkaa, eikä tehdä hätäisiä ratkaisuja. Siispä kehottaisin uusia jäseniä odottamaan nyt ainakin sen pari viikkoa ennen eroamista ja yrittämään tutustua muihin clubilaisiin. Missään clubissa oleminen ei tunnu hyvältä, jos ei ole valmis tutustumaan muihin jäseniin.

maanantai 20. maaliskuuta 2017

Clubin viikkokatsaus

Ajattelin tästä lähtien alkaa tekemään tänne blogiin clubin viikkokatsauksia. Toisin sanoen käydään siis vähän läpi edellisen viikon tapahtumia ja suunnitellaan ensiviikon tapahtumia.

Viimeaikoina clubin tapahtumissa on ollut osallistujakato, eli useampi clubilainen on jättänyt tulematta tapahtumiin. Syytä sille en osaa sanoa, mutta jos yksi syy on se, ettei kuluvan viikon tapahtumia huomata katsoa sso:ssa olevasta tapahtumakalenterista, niin toivon että ne katsottaisiin edes täältä.
Ennen mulla oli tapana kirjoittaa tänne kuukausittaiset tapahtumat, mutta mielestäni se metodi ei ihan toiminut. Kuukausi oli turhan pitkä aika suunnitella, koskaan ei voi tietää ehtiikö sittenkään pitämään sitä kolmen/neljän viikon päähän asetettua tapahtumaa, kun tilanteet muuttuu aina. Kokeillaan siis mennä tällä viikkometodilla ainakin jonkin aikaa.

Olen laittanut clubin tavoitteeksi, että järjestämme vähintään kaksi tapahtumaa per viikko. Tapahtumat eivät mieluiten saa olla samana päivänä ja niistä on ilmoitettava minulle. Lisäksi clubin wa ryhmässä suunniteltuja extempore tapahtumia täytyy vähentää, koska tieto niistä ei sitten ehdi kantaudu sellaisille clubilaisille, jotka eivät ole wa ryhmässä.



Viimeviikolla eli viikolla 11 järjestimme kaksi tapahtumaa, sekä käsittääkseni yhden extempore tapahtuman, josta ei ilmoitettu missään etukäteen. Perjantaina klo 18 oli Evelina Mclaken järjestämä vaellus, jossa pukuteemana toimi clubiasu. Vaellus kesti reilu puolituntia ja sen aikana käytiin sekä makkaralla, että piknikillä. Vaelluksella oli 4-6 henkilöä.
Lauantaina klo 20 oli perinteinen reenausryhmä, jonka itse järjestin. Olen ottanut toistaiseksi reenausryhmän vakiotapahtumaksi, eli se pidetään joka lauantai alkaen klo 19 tai 20. Reeniryhmässä oli tällä kertaa vähemmän porukkaa mitä yleensä.
Sunnuntaina järjestettiin käsittääkseni myös joku toinenkin vaellus, josta minulla ei ole sen enempää tietoa.

Kaiken kaikkiaan olen ihan tyytyväinen viimeviikon tapahtumamäärään ja tapahtumiin. Viikolla 11 clubista lähti myös muutama jäsen, eli olen jonossa oleviin yhteydessä nyt alkuviikosta.



Tällä viikolla, eli viikolla 12 on luvassa estetunti, sekä reenausryhmä. Reenausryhmässä on ollut nyt viimeisen 3-4 kerran ajan sama reitti, joten ajattelin, että tällä viikolla olisi aika vaihtaa reittiä.

- Estetunti pidetään torstaina 23. päivä klo 19.00 maneesilla. Tunnin järjestää Bianca Dogforest
- Reenausryhmä pidetään lauantaina 25. päivä, alkaen klo 19.00 Goldin tallilta. Reenausryhmän järjestään Sabrina Nightrock


Nsg miittiä koskevia aktiviteetti-, paikka- ja päivämääräehdotuksia otetaan edelleen vastaan. Ainakin päivämäärä pitäisi lyödä tämän viikon aikana lukkoon.

tiistai 14. maaliskuuta 2017

Nsg miitin paikkakunta päätetty

On tullut aika antaa hieman väliaikatietoja koskien kesän miittiä. Clubin sivupalkissa on voinut viimeisen kuukauden ajan äänestää, millä paikkakunnalla kesän 2017 nsg miitti järjestetään. Paikkakuntaäänestyksessä voiton vei Tampere äänin 20, seuraavana vaihtoehtona olisi ollut Kuopio 8 äänellä, eli aika selvästä voitosta oli siis kyse.

Nyt kun paikkakunta on päätetty, voidaan alkaa suunnittelemaan itse miitin sisältöä vähän tarkemmin. Viimekesän miitistä opittiin ainakin se, että jotain aktiviteettejä olisi hyvä järjestää tai muuten aika käy pitkäksi. Ehdotuksia otetaan siis vastaan!
Myös ajankohtaa ja tarkempaa paikkaa olisi hyvä alkaa miettimään tässä vaiheessa. Olemme jo alustavasti nsg WA ryhmässä pohtineet miitille sopivaa ajankohtaa ja tulleet siihen lopputulokseen, että paras aika olisi loppukesästä. Ehdottaisin viikonpäiväksi lauantaita, esimerkiksi 15.7, 29.7 tai 5.8. Toki muitakin ehdotuksia otetaan vastaan.
Ja mitä tarkempaan paikkaan tulee, niin itse ainakin pidin siitä, että viimekesän miitti pidettiin puistossa, josta sitten kävelimme eri paikkoihin, joissa halusimme käydä.
Miitti alkaa klo 11.00 aamupäivällä ja paikalle saa tulla milloin haluaa. Loppumisaikaa ei varmaan tälläkään kertaa aseteta, vaan porukka saa lähteä sitä mukaan kun siltä tuntuu. Yksin ei kuitenkaan tarvitse missään vaiheessa jäädä, sillä itse olen ainakin koko miittipäivän Tampereella.

lauantai 21. tammikuuta 2017

Nsg miitin paikkakuntaäänestys

Vuosi vaihtui jonkin aikaa sitten ja on korkea aika alkaa suunnittelemaan vuoden 2017 nsg miittiä. Kuten viimevuodenkin, on tämänkin vuoden miitin suunnittelu hyvä aloittaa paikkakunnan valitsemisesta. Vuoden 2016 miitti järjestettiin Jyväskylässä ja miitissä olleiden kanssa keskustelimmekin, että vuoden 2017 miittipaikka voisi olla Tampereella. Tietenkään mitään ei lyöty lukkoon, vaan päätäntävalta on tänäkin vuonna teidän käsissänne. Tein blogin oikealle puolella olevaan sivupalkkiin paikkakuntaäänestyksen. Voit siis äänestää millä paikkakunnalla haluaisit vuoden 2017 nsg miitin järjestettävän ja eniten ääniä saanut paikkakunta voittaa. Voit valita useamman kuin yhden vaihtoehdon. Äänestysaika päättyy 28.2